keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Väkerryksen loppu

Halusin tulla toivottamaan Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta vielä tämän vuoden ensimmäisen päivän aikana kaikille lukijoilleni ja satunnaisille piipahtajille!

HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014!

Joulupukin pussiin ei tänä vuonna valmistunut juuri mitään : Muutama pussukka ja joitain hiusdonitseja joita ei tullut kuvattua. Laimeista yrityksistä huolimatta en saanut viime vuoden puolella valmiiksi murheenkryyni villatakkia, mutta  N Y T  se on vihdoinkin valmis. 


Jätin hihan reunoihin siksak muodon, helman ompelin tasaiseksi, etureunan kaitaleet olisivat muuten jääneet hassun näköisiksi. 


Villatakissa on shaalikaulus. Nyt hämärissä en saanut villatakista kuvaa jossa se olisi näkyvissä kokonaan, yritän valoisan aikaan uudestaan.

Takki on tehty Novitan Puro langasta ja voin ihan varmasti sanoa että toista samanlaista en tee, malli oli jotenkin hankala tehdä vaikka itse mallineule olikin helppo tehdä. 

Nyt tuntuu mukavalta kun sain tuon alta pois! 


Tässä vielä Lahden kaupungintalon alapuolen puistosta otettu kuva eilen ennen ilotulitusta, eipä näy lunta ei ja keskiyöllä sitten satoi vettä melko reippaasti. Ilotulitus oli hieno, siitä kiitos kaupungille :)


5 kommenttia:

  1. Hyvää kuluvaa vuotta sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. Villatakki näyttää niin ihanalta, että oikein odotan näkeväni sen kokonaan ♥
    Oikein Hyvää alkanutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta vuotta.
    Tuo villatakki näyttää tosi ihanalta! <3

    VastaaPoista

Kiitos jos jaksoit kommentoida! Tervetuloa uudelleen sivulleni!

Paluu?

Selailin vanhoja blogitekstejäni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Tuon jutun tein tuolloin ja tuon tuolloin, välillä ei valmistunut mitään. Vaik...