torstai 16. lokakuuta 2014

Välillä täytyy...

Aloittaa uusi tekele vaikka kaikki edellisetkin ovat vielä kesken! No ei ihan kaikki sillä sain yhden satsin = 4kpl tabletteja tehtyä. Jäivät kuvaamatta kun oli kiire saada ne uusille omistaille.  Väri oli kauniin oranssi ja lanka tenessee. Valkoiset samanmoiset odottavat vielä viimeistelyä.


Nyt on puikoilla turbaani pipo kesän novita lehdestä. Täytyy sanoa että olihan vaikea tehdä mallissa olevaa kaksipuoleista patenttineuletta. Ohjetta lukemalla huomasin että lehdessä siihen on tullut painovirhe, mutta että oikea ohjekin meni mönkään ja vielä monta kertaa! Täytyy syyttää flunssaa joka mua vainosi silloin ja  tosin vieläkin, ohje itsessään oli ihan selkeä, ei vain mennyt heti jakeluun.

Sukupolvien silmukat kirjakin vilahtaa kuvassa, se vaan oli pakko saada ihan perinteidenkin takia. Olihan isä karjalasta kotoisin ja lapsena ollessa meillä asui vielä isän äitikin, mummo niin kauan kuin muistan. Essu edessä ja huivi päässä, ennen vanhaan "mummouduttiin" jo varhain.  Silloin sitä ei pitänyt mitenkään kummallisena että mummo asui kotona, se oli vain mukavaa. Nykyisin taitaa olla melko harvinaista, monen sukupolven perheet.

Näillä mietteillä, mukavaa iltaa!

2 kommenttia:

  1. Kyllä monen sukupolven perhe on rikkaus. Meillä ei sellaista ollut, paitsi kaikki kesät, kun asuimme isovanhempien kesähuvilalla koko kesän, se oli niin kaupungissa, että työikäinen polvi kävi sieltä käsin töissä. Sitäkään ei kai pidetty merkillisenä, että nämä lähtivät aamuisin töihin soutamalla lahden yli :-D
    Ihanat muistot sinulla karjalaisesta elämäntavasta!
    On ärsyttävää, että ohjeissa on silloin tällöin virheitä, sekä varsinaisissa vaatteiden ohjeissa että pelkkien neulepintojenkin ohjeissa. Joskus menee kauan silmukoita selvitellessä ja kuvaa tihrustellessa, eikä malli aina silloinkaan onnistu.

    VastaaPoista
  2. Mukavia muistoja on jäänyt nykyaikana elämä on niin erilaista ja kiireistä, harva lähtisi enää soutamallakaan töihin:). Kyllä tää turbaanikin meinasi lentää nurkkaan monta kertaa, mut kun tuli luvattua, ni pakkohan se oli saada alulle:)

    VastaaPoista

Kiitos jos jaksoit kommentoida! Tervetuloa uudelleen sivulleni!

Paluu?

Selailin vanhoja blogitekstejäni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Tuon jutun tein tuolloin ja tuon tuolloin, välillä ei valmistunut mitään. Vaik...