keskiviikko 1. elokuuta 2012

Melkein ET-laukku

Kesän alussa aloittelin tätä joskus et-lehdessä ollutta laukkua. Mun käsittelyssä siitä tuli kuitenkin hieman erilainen. Tuolla yläbannerissa näkyy millainen siitä olisi mallin mukaan tullut.


Selailin Lise Bergenen Kasseja ja laukkuja kirjaa, sieltä sain hieman ideoita tämän laukun ulkomuotoon. Kantohihnat on pehmustettu vanulla - tuntuu mukavalta olalla eikä paina. Vuorina on aivan ohutta sekoitekangasta. Yläosan ruutukangas on kaksinkertainen, se antaa hieman tukevuutta yläosaan mutta kyllähän se käytössä kuitenkin vähän lerputtaa. No, eihän virkattu kangaskassi voi ihan jäykkäkään olla.


Daaliat joiden juurakoita istutin keväällä parvekeruukkuun olivat kait jotain jättilajiketta. Pituutta niillä on 170cm ja kukatkin avautuvat pikkuhiljaa.. Vasta muutama kukka on auennut, halkaisija 13-14cm. Harmi kun en muista minkä niminen tämä on.


Kierrätyskeskuksesta löytyi eurolla kiva tukeva tapettirulla jossa tassunkuvia, just sopivaa Hupin ruokakippojen alle. Kun likaantuu heittää vaan pois ja leikkaa uuden tilalle. Leluja on tullu tehtyä joitain, tuossa näkyy pallo joka on kiinteillä silmukoilla virkattu ja täytteenä vanua. Melko äänetön lelu, kiva ainakin yöaikaan..

10 kommenttia:

  1. Tuo tapetti onkin vähän esteettisempi vaihtoehto mun sanomalehdille ruokakippojen alla ;-) Ihana tassutapetti!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis laukku... ja nätti alusta kissan ruokakupeille:-)

    VastaaPoista
  3. Ainahan voi soveltaa kaikkia ohjeita :).

    Daalia on suorastaan kadehdittavan hieno...ja loistoidea tapettijämille.

    VastaaPoista
  4. Kivan kassin olet tehnyt. Ja sun daalia on upea!

    VastaaPoista
  5. Ihana kassi! Omalla mallillsi tuli paljon kauniimpi. Ja tuo daalia on mahtava:)

    VastaaPoista
  6. Laukku on kiva! Dahliat on upea, ne ovat kesäkukista kauneimpia, olen vain itse niin laiska kaivamaan niiden juurakoita talveksi säilöön.

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvä versio ET-kassista; erityisesti hihnojen vanut jäivät mieleen:)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tuosta tapettivinkistä :-) Olen itse myös haalinut kierrätyskeskuksesta tapettirullia nukkekotikäyttöön, mutta siihen ei ihan koko rullaa saa menemään. Nyt tiedän, mihin voin käyttää loput :-)

    VastaaPoista
  9. Onko alimmassa kuvassa hupi ? Onko se jo noin iso poika ja onko sen turkki muuttunut noin kikkaraksi ? Tahtoo lisää Hupin kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,hupihan se siinä pesee tassujaan. Kyllä sen turkki on aika paljon kihartunut, eikä ole takkuuntunut. Olen sitä melko säännöllisesti kyllä harjannut. Karvoja ei oo vielä lähtenyt muuten kun harjaan.

      Poista

Kiitos jos jaksoit kommentoida! Tervetuloa uudelleen sivulleni!

Paluu?

Selailin vanhoja blogitekstejäni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Tuon jutun tein tuolloin ja tuon tuolloin, välillä ei valmistunut mitään. Vaik...