sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Söpöstely purkit


 Ihan ensimmäinen lasipurkkien muuttaminen hieman kauniimmiksi valmistui. Liimalakan käsittely oli minulle uutta joten servettien liimaaminen ei ihan onnistunut. Lakkaa olisi pitänyt laittaa aluksi hieman reilumpi kerros lasipintaan jotta servetti olisi ihan kunnolla tarttunut myös reunoista purkkiin. Kiinni nuo kumminkin sain ja käytin päällyslakankin kuivuttua vielä uunissa 30min 150 asteessa. Jostakin luin että kestävät noin paremmin pesua, jopa tiskikoneessa jota kyllä hieman epäilen.


Kansiin ompelin päällykset tilkuista ja vinonauhanpätkistä. Punaiset tikkipistot ovat ohutta kumilankaa joka poimuttaa päälisen kivasti.


Täytin purkit mantelirouheella ja purukumilla. Molempia kuluu päivittäin :)


Korkeamman purkin kannensuojus olisi voinut olla sentin suurempi, vaan meneehän se noinkin. Avaaminen ja sulkeminen onnistuvat hyvin ilman kangassuojuksen pois ottamista.

Uusi Novitan lehtikin tupsahti postiluukusta. Tykkään kovasti! Erillinen sukkalehti kruunasi koko paketin. Tuollaista lisää toivon minä!

Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa, mitä ikinä sitten teetkin!

8 kommenttia:

  1. Söpöt ♥
    Riitta Kotipurosta

    VastaaPoista
  2. Hienoja purnukoita. :) Mukavaa sunnuntaita myös sinne.

    VastaaPoista
  3. Ihania tuunauksia! Kyllä ulkonäkö muuttui kummasti. Mukavaa sunnuntain jatkoa myös sinne:D

    VastaaPoista
  4. Ihania purkkeja! Tykkään itse kovasti sekä lasi- että peltipurkeista.

    VastaaPoista
  5. Ihania purkkeja! Tykkään itse kovasti sekä lasi- että peltipurkeista.

    VastaaPoista
  6. Mukavan näkösethän niistä tulikin!

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Mukava että jaksatte jättää puumerkkejä vaikka blogi onkin päivittynyt melko harvoin taas. Syyskiireitä :)

    VastaaPoista

Kiitos jos jaksoit kommentoida! Tervetuloa uudelleen sivulleni!

Paluu?

Selailin vanhoja blogitekstejäni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Tuon jutun tein tuolloin ja tuon tuolloin, välillä ei valmistunut mitään. Vaik...