sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Potkua sunnuntaihin


Jukurtin suurkuluttajana palasin taas asioiden alkulähteelle kun luin jukurttien mahtavasta sokerimäärästä. Pieni purkki sisältää 10 palaa sokeria! Kyllähän sen olen tietänyt ennenkin, jotenkin vaan onnistunut tunkemaan tiedon jonnekin ja popsinut tuota herkkua surutta.

Nyt olen siirtynyt maustamattomiin jukurtteihin, turkkilaiseen tai maitorahkaan jota toki ennenkin söin. Lisäksi ostin tehosekoittajan, blenderin. Tänään tein tälläistä:

Mustikkainen vihersmoothie
puolikas salaattipuntti (tammenlehti salaattia)
2dl mustikoita
1 banaani
lusikallinen hunajaa
pari dl vettä

Vihersmoothien hyvistä vaikutuksista kerrotaan mm. näin

Tervetuloa uudet lukijat!

Virkeää sunnuntaita, itse suuntaan töihin!

4 kommenttia:

  1. Aah, minkä terveysjuoman oletkaan valmistanut.
    Kaupan jogurtissa on tosiaankin sokeria aikamoinen pläjäys.
    Itse en ole moneen vuoteen syönyt valmisjogurtteja vaan turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia tai rahkaa maustettuna marjoilla.
    Valmisjoguttipurkkia avatessa jo tulee otlä olo.

    Mukavaa uuden viikon alkua!

    VastaaPoista
  2. ellu: Hyvää tuo kyllä oli. Ohjeesta jäänyt näköjään vesi pois, sitä lisäsin noin pari dl. Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  3. Minäkin teen blenderillä aina aamujuomaa, vähän tyyliin mitä jääkaapista löytyy (aina löytyy rahkaa, marjoja tai hedelmiä...). Sillä lähtee päivä hyvin käyntiin.

    VastaaPoista
  4. Outi: samaa mieltä, ja ovat vielä todella hyviä!

    VastaaPoista

Kiitos jos jaksoit kommentoida! Tervetuloa uudelleen sivulleni!

Paluu?

Selailin vanhoja blogitekstejäni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Tuon jutun tein tuolloin ja tuon tuolloin, välillä ei valmistunut mitään. Vaik...