torstai 3. helmikuuta 2011

Pääsiäismietteitä

Pääsiäinen sattuu tänä vuonna ihan huhtikuun loppuun joten aikaahan vielä on vaikka kuinka. Voipi olla että pääsiäiskoristeet tulee laitettua tänä vuonna tavallista aikaisemmin kun vappu on sitten jo viikon päästä. Saahan tuoksutella pääsiäistä ja kevättä hieman kauemmin.

Löysin eilen kirpparilta tuon lehden 0,20e hintaan ja ostin sen just noiden tipujen takia. Noitahan voi pitää kanan- tai suklaamunan päällä tai sitten ihan vain koristeina. Tuo iso kana on pannumyssy, sen ollehan voi jemmata vaikka pääsiäismuniakin.
Mielipidekyselystä:
Suurin osa vastaajista luki mielellään käsityö- tai kirpputori juttuja
joten niistä päivittelen jatkossakin. Kirpparijutut voivat käsitellä
muitakin kuin käsityöaiheita, ihan vanhoista tavaroista nykypäiväntuotteisiin
saakka.

Blogin ulkoasu päivittyi värien puolesta hieman keväisempään kuosiin, ulkona on jo ihan riittävän harmaata, joten vaihdoin harmaat värit vihreäksi. Kevään tuloa odotellen!!

3 kommenttia:

  1. Kannattaa se ajoissa aloittaa koristeiden tekeminen, aina tuppaa jotain tulemaan väliin ja kiireellä ei ole kiva tehdä. Mulla kyll on ilmeisesti tarpeeksi mutta vois neuleystäville jotain pientä tehdä.

    VastaaPoista
  2. koristeita ei millonkaan aloita ajoissa, aina tulee jotain väliin ja ne jää viime tippaan :)
    aivan ihana liina tuolla alempana sinulla...

    VastaaPoista
  3. KristiinaS: Mulla on vieläkin suunnittelu vaiheessa koristelut:)
    jansku:Onneksi pääsiäiseen on vielä reilusti aikaa:) kiitos liinakehuista:)

    VastaaPoista

Kiitos jos jaksoit kommentoida! Tervetuloa uudelleen sivulleni!

Paluu?

Selailin vanhoja blogitekstejäni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Tuon jutun tein tuolloin ja tuon tuolloin, välillä ei valmistunut mitään. Vaik...