tiistai 3. maaliskuuta 2015

Par pipoo

Pientä blogiväsymystä on ollut ilmassa... muutama pipo on valmistunut nallea ja purobatikkia lankoina. Molemmat ohjeet löytyvät joskus ilmestyneistä Novita lehdistä.


Nallesta tehty pipo on kaksinkertainen päälaelle asti, kummosia pakkasia ei ole ollut mut käytössä ollut kumminkin muutamia kertoja. Noi virkatut  kukat ovat oikeastaan aika hauskoja ja antavat lisälämpöä pipoon. Mies kyllä sanoo tätä Pekka Puupää pipoksi, kait noitten kukkien takia. Lanka näyttää tutulta...ai niin pontso tuli jo tästä tehtyä.


Toinen pipo puro batikista ja bambu langasta on turbaaanimallinen, toinen samanlainen on vielä kaitaleina. Yhdistämisompelu taas hieman takkuilee mutta tässä joku päivä otan sen käsittelyyn. Kaksivärinen patenttineule ei meinannu onnistua ollenkaan, purkaa sai alussa monta kertaa. Lopulta katsoin netistä ohjetta ja huomasin että novitan lehtiversiossa oli virhe, sivuilta löytyi korjattu versio ja sitten vihdoin alkoi onnistua. Yläbannerissa näkyy Novita lehdessä oleva pipon kuva ja ohje.



Hupi on taas kevään tullen kasvattanut turkkiaan. Vielä se ei ole läheskään niin pitkä kuin aiemmin, rintakarvoissa on kumminkin jo sen verran pituutta että vähän kiharoita näkyy.

5 kommenttia:

  1. Hih, Ransukin aina kasvattaa karvaa kevään kunniaksi!
    Voi hitsi, virheet ohjeissa ovat niin raivostuttavia. Ihanat hatut olet tehnyt, turbaanimallinen olisikin mieleinen, kun tavalliset pipot eivät oikein miellytä.

    VastaaPoista
  2. Oo, kiva että joku muukin on karvankasvatusinjalla. Mäkään en ole mikään pipoihminen, nyt vanhemmiten olen vähän antanut periksi ja nyt tulee pidettyä kun lähtee ulkoilemaan. Pikkupyrähdyksiin en vieläkään laita.

    VastaaPoista
  3. Hauskoja pipoja molemmat! Minäkin tein aikoinaan sukkia Suuren Käsityölehden ohjeella eikä mallineule onnistunut millään, kunnes tajusin mennä googlettamaan ja sieltähän korjaus löytyikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, harmi ettei painettuun tekstiinkään voi aina luottaa :)

      Poista
  4. Kyllä on upea pipo:) ja Hupi se vasta komeaa katsottavaa onkin. Ihan huikea tuo turkki.

    VastaaPoista

Kiitos jos jaksoit kommentoida! Tervetuloa uudelleen sivulleni!

Paluu?

Selailin vanhoja blogitekstejäni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Tuon jutun tein tuolloin ja tuon tuolloin, välillä ei valmistunut mitään. Vaik...