sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulun koristeita

Tänä vuonna en ole montaakaan joulukoristetta valmistanut. Idea näihin kuusiin tuli jostain joulukirjasta, ruukkuihin laitoin vanua ja muutamia lasipalloja - kuusiin ompelin tähtipaljetteja. 


Rakentelin niistä pihapiirin possulle ja lumiukolle.

Enää vain muutamia öitä jouluun, sää ei kuitenkaan ole jouluinen eikä talvinen.. Itse en niin lumesta välitä, pakkasesta puhumattakaan - lunta jos olisi hiihtämään voisi kyllä mennä, uskon kyllä että sitä vielä tänä talvena tulee, odotellaan vain milloin.
 
Tuorein säähavainto: 21.12.2013 23:50 Suomen aikaa
Lämpötila 4,7 °CKosteus 99 %
Kastepiste 4,5 °CLounaistuulta 3 m/s
Puuska 6 m/sPaine 999,1 hPa
Lumensyvyys 0 cmMelkein pilvistä (7/8)
Näkyvyys 9 km

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Possuja, kuusi ja..

Jo viime jouluna ihastuin ihanaan vanhan ajan huonekasviin, huonekuuseen. Viime vuonna kuusi jäi kauppaan joten kun näin tämän yksilön se hyppäsi heti ostoskoriin.


Pari viikkoa se on kestänyt hengissä ja näyttää ainakin vielä hyväkuntoiselta joten ehkä on toiveita sen viihtymisestä lämpimässä olohuoneessa.

Tänään innostuin askartelemaan siihen joulukoristeita. Postipaketin mukana olleesta ruskeasta pahvista, piparimuoteista ja juuttinarusta syntyi muutama possu ja kuusi.Yksinkertaista, nopeaa ja helppoa!


tiistai 3. joulukuuta 2013

Paisley

Pitkästä aikaa innostuin ompelemaan - kohteena varmasti pitkälti yli vuosi sitten ostettu kangas ja kaavana melko tuore Moda lehti.


Kankaan materiaali jonkinlaista viskoosi sekoitetta, ei siis ollenkaan sellaista mitä tuohon malliin olisi pitänyt olla. Kaula-aukkoon tein hieman omia muutoksia, mallissa se oli ihan suora venepääntie - laitoin siihen pientä rypytystä ja nyt se näyttää minulta. Jätin takakappaleen muotolaskokset pois joten sivuvetoketjuakaan ei tarvinnut ommella.


Koko pusero näyttää tältä.

Tykkään tuosta puseron kuosista ja väristä - utuista ja maanläheistä - ehkäpä tämä tulee nopeastikin pidettävien listalle. 





Paluu?

Selailin vanhoja blogitekstejäni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Tuon jutun tein tuolloin ja tuon tuolloin, välillä ei valmistunut mitään. Vaik...