maanantai 30. tammikuuta 2012

Kiinteillä mennään



Löysin vanhasta kotivinkki lehdestä ohjeen virkattuun pipoon ja rannekkeisiin. Malli on sopivan tiivis näin kovemmillakin pakkasilla eikä tuulikaan mene läpi. Lanka Novitan 7-veljestä, virkkuukoukku numero 4. Malli oli miehenkin mieleen joten melkein samanlainen pipo on valmisteilla. Ohje löytyy Kotivinkin 101-ideaa 1/2011 lehdestä.

Uusia lukijoitakin on hypännyt mukaan, tervetuloa seuraamaan blogiani!

perjantai 27. tammikuuta 2012

Uusi kone!


IIK nyt se on kotona! Pfaff ambition 1,5! Oon ollut ihan intona ja yrittäny opiskella kuinka tuota oikein käytetään. Tuos kuvassa siinä on vielä teipitkin ympärillä eikä virrat päällä.

Tähän asti nuo mun ompelukoneet ovat olleet kaikki jostain saatuja ja viimeinen koti-kirpputorilta ostettu, hyviä mutta olin mielestäni ansainnu jo ihan uuden. Vielä lisää hehkutusta JEE!

Laitan tuosta vielä lisäpostauksenkin kunhan saan jotain sillä ihan oikeasti ommeltuakin.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Arvonta suoritettu

Arvonta käynnissä.... lappujen sekoitus ja yksi ylös...



Voittaja on Pirjo! Onneks olkoon!

Arvoin perinteisellä tyylillä, nimi paperille yhtä monta kertaa kuin on arpoja, paperit kuppiin... Onnettarena ja "virallisena valvojana" :) toimi mieheni.

Kiitos kaikille osallistujille! Uudet lukijat tervetuloa seuraamaan blogiani, toivottavasti ette kyllästy heti alkumetreillä! Päivityksiä tulossa seuraavaksi ompelukone ostoksen muodossa (!) Sorruin kun vanha oli niiiiiiin vanha ja kaipailin jotain uutta. Siitä myöhemmin. Mukavaa loppuiltaa!


Posted by Picasa

Huomenna arvotaan!

Pari viikkoa hurahti ja sunnuntai-iltana oli viimeinen mahdollisuus osallistua blogini arvontaan. Huomenna johonkin aikaan arvon palkinnon saajan. Kaikille onnea!

Onneksi tammikuu on jo pitkällä - kaipaisin jo kevättä ja aurinkoa! Piristystä ainakin langan muodossa on tuonut kaulaliinan tekele rose mohirista väri on ihanan pirteä, KELTAINEN. Yhden kerän olen jo neulonut, toinen aloitettu. Ohjeen mukaan olen varmasti jo yli puolenvälin. Yksi virkattu pipo on myös valmisteilla ja sormikkaita voisi aloitella..

Tuloksen merkeissä palaan huomenna maanantaina. Siihen asti hei!

tiistai 17. tammikuuta 2012

2 irlantilaiset

Täällä on vietetty pientä hiljaiseloa, sukat jotka nekin olivat tarkoitettu pukinkonttiin valmistuivat noin viikko sitten. Nämä ovat samanlaiset kuin ekapari täällä. Näissä lanka on valkoista ja aiemmissa luonnonvalkoista. Lanka meni aikas tarkalle - vain pieni pätkä jäi jäljelle - no eipä jäänyt jämälankoja pätkä joutui suoraan roskikseen (n. metrin pätkä)

Tuossa näkyy sukkien mallineule paremmin.
Mies löysi kirpputorilta kivan kirjan. Valittujen Palojen Kodin suuri harrastuskirja. Tuossa on ohjeita joka lähtöön esim. nahkatyöt, makramee, découpage, kynttilöiden valmistus, lankakuviointi, korinpunonta.....batiikki ja solmuvärjäys..origami...kankaanpainanta..mallinemaalaus...kollaasi, kuvanveisto, mosaiikki, taulun kehystäminen ja paljon muuta. Sivuja kirjassa on 416 ja se on vuodelta 1981.

Arvonta on vielä voimassa ensi sunnuntaihin saakka, tervetuloa osallistumaan! Yllätyin kuinka paljon osallistujia on tullut, kiitos kaikille! Vanhoja tuttuja ja uusiakin blogeja joihin tulen tutustumaan kaikkiin paremmalla ajalla. Tervetuloa uudet lukijat joukkoon!!! Arvonta löytyy täältä!


maanantai 9. tammikuuta 2012

Arvonta!

Nyt paukahti ilmoille -K-ä-s-i-n-t-e-h-t-y-ä- blogin ensimmäinen arvonta.
 Palkintona onnekkaimmalle ahkeraliisat vuodelta 1962 ja 1963, Elizabeth Zimmermanns Knitters Almanac jossa on projekteja eri kuukausille. Kirja on englanninkielinen.

Arvontavoitto.
 Sekä lisäksi vetoketjullinen, vuorillinen hiiripussukka jonka muokkasin vanhasta pehmohiiren kaavasta. Äh, sen tekemisessä oli hieman vaikeuksia kun ompelukone ei halunnut tehdä yhteistyötä, hyppytikkejä sun muuta. Huollatin sen joku aika sitten ja tuntui pelaavan, nyt mieli halajaisi ihan uutta konetta.

Lunttasin vähän muiden arvonnoista ja samalla lailla mennään eli kommentoimalla yksi arpa, jos olet lukija tai liityt kaksi, lisäksi linkittämällä kolmas arpa. Laita kommenttiin montako arpaa sulla on ja linkki mistä sinut tavoittaa. Mukava olisi kuulla jos sinulla on blogin uudistamisvinkkejä tms. Tuota hiiripussukan kuvaa voi käyttää linkityksessä jos sellaisen haluaa tehdä.

Arvontaan voi osallistua 22.1.2012 klo 21 asti. Onnea arvontaan!
Posted by Picasa

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Välähdyksiä tältä päivältä

Kiva ulkoilupäivä! Sorsat uivat pikku-veskulla vesiurkujen sulassa. Aasi ja myös sen kaveri sekä lampaita oli torilla erään presidentti ehdokkaan bannereiden luona. Kisapuistoon oli saatu luistinrata jäädytettyä. Porukkaa oli hurjasti liikkeellä, ja mikäs kun aurinko paistoi! Huomenissa ajattelin laittaa pienen arvonnan pystyyn 50 lukijan ryydittämänä. Nyt teitä on tullut jo lisääkin! Kiitos kaikille ja tulkaa huomenna osallistumaan arvontaan..

lauantai 7. tammikuuta 2012

Pulloteline 60-l. - puhelinteline


Varastoa siivotessa osui käteen jo ainakin vuosikymmen sitten kirpparilta ostettu juomapulloteline. Valmistajan nimeä siinä ei näy ja saattaahan tuo olla vaikka jonkun itse tekemä. Valmistusajankohta voisi olla 60-70l, ainakin noista juomaetiketeistä päätellen.


 Uusiokäyttöä tälle mietiskelin ja sen löysinkin. Palvelee ihan mainiosti kännyköiden säilytys- ja lataustelineenä. Mikä parasta siihen mahtuvat myös laturinjohdot, ei enää johtokasoja kahvinkeittimen takana!

Lokeroita tuossa on kuusi joten on siellä säilytetty jo muutakin kuten silmälaseja. Tämän paikka on meillä makkarissa jos se olisi olohuoneessa tuohon voisi laittaa myös kaukosäätimet, nekin kun tuppaavat olemaan toisinaan hukassa. Kerran löysin kaukosäätimen keittiön yläkaapista?? Ei hajuakaan miksi :)

Mukavaa viikonloppua kaikille täällä poikkeaville!


torstai 5. tammikuuta 2012

Isoäiti-tunika, tiptap

Kröhöm! Nythän on joulu-aatto, vai kuinkas se nyt on? Joka tapauksessa yksi jouluksi suunnitelluista lahjoista valmistui pari päivää sitten.

Malli on Novita syksy 2011 lehdestä numero 7: Naisen virkattu ja neulottu tunika. Lankana 7-veljestä, virkkuukoukku 3 1/2 ja puikot 4. Noilla sain ruudun kooksi juuri tuon mallissa olleen 13x13cm. Tästä tuli aika hauska ja tyttärelle se on menossa luultavasti muutaman päivän sisällä. Ole hyvä!

Mun tekeleessä etu- ja takakappaleella on aivan samanlaiset ruudut samassa järjestyksessä, jonkin verran niitä asettelin että sain mieleisen lopputuloksen. Valkoista väriä on aina joka toisessa ruudussa, jotenkin se raikastaa neuleen värityksen mukavasti. Hihoihin tein negatiivi/positiivi värityksen kuten tuossa yläkuvassa näkyy : samat langat eri järjestyksessä, lopputulos ihan eri! Novita lehden kuva ja osa paloista blogattuna täällä.

Nyt mulla ois enää yksi joululahjasukka kesken..   :)
  • Uudet lukijat tervetuloa seuraamaan blogiani!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Tammikuun eka

Tammikuun ensimmäinen päivä toi vihdoin myös tänne Lahteen hieman lunta. Pakkasta oli muutama aste ja aurinkokin hieman jo näytti itseään.Vesijärvi on saanut ohuen jääpeitteen joka tosin ulottuu peittämään vasta rannat ja pienemmät pohjukat.

Uudenvuoden lupauksia en tehnyt. Vanhat aloitetut neuletyötkin taitavat valmistua pikimmiten. Isoäiti tunika on jo valmis, palmikkosukat melkein.. Eilen aloitin hattua virkkaamalla ja se olisi valmistunutkin, lanka vain loppui harmittavasti kesken. Valmistuu siis peruspipo kotivinkistä.Yksi ufo tuolla nurkissa kuitenkin kummittelee :)

Suunnitelmia en tee, lankavarastoakaan ei "kamalasti ole", hiukan inventoin jämälankoja. Jokun tekeleen niistä voisi laittaa alulle.

Suuren Suomalaisen kirjakaupan ale-lehti tupsahti postilaatikosta, sieltä löytyi myös 200 virkattua ruutua kirja 10e hintaan.(tuo linkki vie muualle, suuri suomalainen oli päivityksessä) Innostuksissani tilasin sen ja huomasin vasta myöhemmin että ruutujen ohje on vain kirjoitettuna, ei kuvana. Ääh, no kait siitäkin selvää saa.

Paluu?

Selailin vanhoja blogitekstejäni, vähän niinkuin päiväkirjaa. Tuon jutun tein tuolloin ja tuon tuolloin, välillä ei valmistunut mitään. Vaik...